Junamatka hiljaiseen Mui Néen – seikkailua dyyneillä ja kalastajakylän arki
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että edellinen junamatka Bangkokista Kamputzaan ei ollutkaan se viimeinen – vaikka kuinka vannotin etten enään tällä suunnalla junaan lasten kanssa astu – vaan vielä päätettiin ottaa härkää sarvista ja mennä junalla Ho Chi Ministä Phan Thiethiin. Nyt varauduttiin hieman paremmin ja ostettiin liput ”ykkösluokkaan”. Matka kesti noin 4 tuntia ja se oli helppo kestää näissä puitteissa…kunhan vain ei tule vessaan asiaa.

Phan Thiet tai Mui Ne, tätä rantakaupunkia kutsutaan kummallakin nimellä. Mui Ne on tarkemmin ottaen pienen niemen nokassa olevan kalastajakylän nimi. Myös täällä on oikestaan yksi pääkatu jonka varrella kaikki palvelut sijaitsevat.
Jos tulet junalla Kambodžan suunnasta (tai Ho Chi Minh Citystä), saavut todennäköisesti Phan Thietin juna-asemalle. Sieltä Mui Neen on noin 20–25 kilometriä. Matkan voi taittaa edullisimmin paikallisbussilla tai ottaa hieman kalliimman taksin.
Mui Nen tarjonta on hyvin pientä. Yöelämää esimerkiksi on turha etsiä, eikä meidän silmiin osunut esimerkiksi yhtään hierontapaikkaa. Vietettiin täällä vain 2 yötä, mutta siihen ehti mahtua yllättävän paljon: hiekkadyynejä, merta ja vähän erikoisempia makuelämyksiä – puoliso nimittäin söi krokotiilia! Myös kilpikonnaa ja kaikenlaisia käärmeitä ja liskoja oli tarjolla ihan ravintola-annoksina. Ei kiitos.
Kalastajilla on täällä pyöreän malliset veneet jollaisia en ole nähnyt missään muualla päin maailmaa.



*Sisältää affiliatelinkkejä, linkit merkitty tähdellä
Mui Neen on turha tulla jos ei ole valmis vain chillaamaan. Täällä on hienoja hotelleja ihan päärannan tuntumassa. Muitakin rantoja löytyy, mutta niillä ei juuri ole suosiota. Myös Mui Nen pääkatu kulkee päärannan Rang Beachin suuntaisesti.
Meidän hotelli Hoang Ngoc Beach Front Resort oli upea ja myös tällä Rang Beach rannalla, jossa hiekka on valkoista ja meri sininen, mutta aallot yleensä niin suuret ettei täällä juuri auringonpalvojia näy. Emme mekään viihtyneet rannalla, koska se oli niin tuulinen. Siksi varmaan siitä on jäänyt kuvatkin tyystin ottamatta. Lähes kaikissa hotelleissa on kuitenkin uima-altaat, myös edullisimmissa hostelleissa, joissa reppureissaajat paljon majoittuvat. Vaikka eipä täällä paljoa maksa vähän parempikaan majoitus.
* Muita hyviä hotelleja ihan rannalla
Hoang Ngoc Beach Front Resort ⭐⭐⭐⭐
White Sand hiekkadyynit
Yhtenä päivänä varattiin maasturi hotellilta ja kuski käyttöön ja lähdettiin käymään kuuluisilla White Sand dyyneillä. Matka kulki aika lailla karun maaston läpi. Mikä oli omalla tavallaan kaunista.


Dyyneillä oli mahdollisuus ostaa paikallisilta pojilta ”pulkka” jolla pystyi laskemaan alas dyynejä. Kauan täällä ei pystynyt hurjastelemaan koska ilma oli 38 astetta ja voitte vain kuvitella kuinka hiekka oli polttavan kuumaa! Pulkkaan olisi ilmeisesti pitänyt myös laittaa jotain vahaa pohjaan, koska nyt luistoa ei ollu juuri ollenkaan.
Aikainen aamu tai myöhäinen iltapäivä oliskin ollu paras aika mennä, silloin aurinko ei ole liian polttava ja valo on kauneimmillaan. Tänne myös järjestetään valmiita retkiä juuri auringonnousun tai laskun aikaan.
Huomattiin vasta kun palautettiin pulkat, että dyyneiltä pystyi myös vuokraamaan mönkijän, mutta huomattuamme kuinka muut turistit jäi jatkuvasti jumiin johonkin hietikolle, päätettiin sitten jättää tämä huvi käyttämättä.
*Mui Ne dyynit pakettien hinnat ja saatavuus.


Mui Nen parhaat rannat
1. Ham Tien Beach
Hyvää: tunnelmallinen, paljon ravintoloita ja parhaat hotellit, kauniit auringonlaskut.
Huonoa: ranta on paikoin kapea ja vuorovesi vaikuttaa paljon.
Millainen: rennompi ja boheemimpi, sopii hyvin pariskunnille ja rauhallisempaan lomaan.
2. Mui Ne Beach (keskusta-alueeella)
Hyvää: pitkä ranta, helppo pääsy ravintoloista ja hotelleista, eniten elämää.
Huonoa: paikoin roskainen, paljon leijalautailijoita ja kovaa tuulta.
Millainen: vilkas, surffihenkinen ja tuulinen – enemmän aktiiviseen oleiluun kuin rentoon loikoiluun.
3. Hon Rom Beach
Hyvää: puhtaampi hiekka, vähemmän turisteja, parempi uimiseen.
Huonoa: kauempana keskustasta, vähemmän palveluita ja hotelleja.
Millainen: luonnonläheinen ja rauhallinen – hyvä, jos haluaa oikeasti rannalle eikä rantakadulle.
Siinä oli meidän pikavisiitti Vietnamiin. Nyt taksilla Phan Thietiin n. puoli tuntia ja sieltä tällä kertaa bussilla noin 4 tuntia Ho Chi Minh Cityyn. Bussimatka on kestoltaan lähes sama kuin junalla mentäessä. Sitten vielä lentäen Bangkokiin ja kotiin Pattayalle.

Vastaa