Koh Phangan – paljon muutakin kuin täydenkuun bileet

Full Moon Party oli samana iltana, eli juuri se hetki, jolloin tämä saari on äänekkäimmillään, täynnä ihmisiä ja kaikkea muuta kuin hillitty. Tiesin kyllä mitä voisi olla odotettavissa, mutta todellisuus oli silti oma lukunsa.

Majoituttiin * Explorar Koh Phanganissa, adults only -hotellissa, joka sijaitsee niemen toisella puolella Haad Rinistä – siitä kuuluisasta rannasta, jossa Full Moon Partyt järjestetään. Ajattelin, että adults only tarkoittaisi rauhaa. Ei tarkoittanu…

Adults only ei tarkoittanutkaan rauhallista

Hotelli oli kaikkea muuta kuin hiljainen. Altaalla soi musiikki kovaa aamukymmenestä myöhään yöhön, päivisin järjestettiin vaahtobileitä ja altaassa kellui jättimäisiä kumiankkoja. Paikka oli täynnä 30–50-vuotiaita turisteja ja tunnelma oli enemmän bilelomaa kuin rentoutumista.

Hotellissa oli myös omanlainen tervetulopaketti nimeltä “Hangover Recovery Kit”, mikä kertoi aika suoraan, mikä täällä on keskiössä. Tämä osa saarta elää ja hengittää Full Moon -kulttuuria – myös silloin, kun itse bileet ovat vain yhtenä iltana kuukaudessa.

No mutta nyt täällä oltiin ja koska satuttiin paikalle ”kreivin aikaan” niin pakkohan ne bileet oli kokea. Meno oli ihan älytöntä. Voin vain kuvitella missä kunnossa ranta oli aamulla.

Haad Rin ja eteläosan fiilis

Haad Rin on Koh Phanganin tunnetuin ranta, ja syystä. Full Moon Partyn aikaan siellä on tuhansia ihmisiä, musiikkia useista eri suunnista, neonvärejä, alkoholia ja kaaosta. Jos on bileistä kiinnostunut, tämä on oikea paikka.

Mutta jos ei ole, tämä alue kannattaa jättää väliin. Eteläosa saarta on selvästi suunnattu juhlimiseen ja se näkyy hotelleissa, ravintoloissa ja yleisessä fiiliksessä.

Oltiin täällä 3 yötä, ja rehellisesti sanottuna oltais vaihdettu hotellia ja lähdetty pohjoiseen osaan saarta, jos ei oltais tästä maksettu ja jos olis ollu enemmän päiviä saarella. Tämä ei ollut se Phangan, johon itse haluaisin tutustua.

Se toinen Koh Phangan – pohjoinen ja länsi

Se, mikä tekee Koh Phanganista mielenkiintoisen, on se, että saari on iso ja hyvin kaksijakoinen. Pohjois- ja länsiosissa tunnelma on täysin eri.

Jos palaisin Phanganille – ja usko pois, haluaisin palata – menisin nimenomaan näille alueille. Pohjoisemmasta Phanganista löytyy sitä Thaimaan saarten rauhaa ja kauniita rantoja. Täällä fiilis on huomattavasti hitaampi. Vähemmän bileitä, enemmän uimista ja rantapäiviä. Enemmän kivoja ravintoloita ja kahviloita.

Pohjoisesta löytyy esimerkiksi:

  • Chaloklum – pieni kalastajakylä, rauhallinen ja paikallinen
  • Haad Mae Haad – hiekkasärkkä, jota pitkin voi kävellä pienelle Koh Ma -saarelle
  • Bottle Beach (Haad Khuat) – yksi saaren kauneimmista ja eristäytyneimmistä rannoista

Länsirannikolta löytyy joogaa ja auringonlaskuja:

  • joogaretriiteistä ja wellness-paikoista
  • kasvis- ja vegaaniravintoloista
  • upeista auringonlaskuista

Alueet kuten Srithanu ja Hin Kong vetää puoleensa ihmisiä, jotka etsivät tasapainoa, rauhaa ja yhteisöllisyyttä. Tämä puoli saarta tuntuu lähes vastakohdalta Haad Rinille. Tällä reissulla opittiin, että Koh Phangan ei ole vaan “yksi saari, yksi fiilis” -kohde. Vaan tärkeintä on valita oikea alue. Se ratkaisee koko kokemuksen, eikä 3 päivää riitä mihinkään, jos haluaa päästä kunnolla kiinni tähän saaren taikaan.

MIHIN MAJOITTUISIN KOH PHANGANILLA SEURAAVALLA KERRALLA;

*Sunset Hill Boutique Resort ⭐⭐⭐+

*Baan Kiao Resort ⭐⭐⭐

*Seetanu Bungalows ⭐⭐⭐

Palaisinko Koh Phanganille?

Kyllä – mutta en tähän osaan saarta. Tämä reissu opetti sen, että Koh Phangan ansaitsee toisen mahdollisuuden. Saari on paljon muutakin kuin täydenkuun bileet, mutta se ei avaudu vahingossa. Sinne pitää mennä tarkoituksella oikeaan paikkaan.

Seuraavalla kerralla suuntaisin suoraan pohjoiseen. Hiljaisemmille rannoille, kauemmas kaiuttimista ja kumiankoista.🤭

Vastaa

Discover more from Maailma Määränpäänä - ikuinen matkakuumeilija

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading