Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää
Tämä oli niitä matkoja, joista ei uskalla etukäteen edes haaveilla liian paljoa. Ja itse asiassa päätöstä lähteä retkelle ei kauaa mietitty. Se oli yks niistä extempore jutuista, jotka maustaa kivasti elämää. Tässä postauksessa kerron mitä päivät sisälsi.

Varattiin retki El Nido Toursin kautta ja kaikki toimi paremmin kuin uskalsin odottaa!
Matkaan lähdettiin Coronin satamasta aamulla klo 8.30. Ajattelin ensin, että onpas pieni laiva…varmaan siirrytään jossain isompaan. No kyllähän me venettä vaihdettiin toisessa satamassa, mutta se olikin saman kokoinen. Kaksi kerrosta, jossa ylhäällä avoin alue auringonottoa varten ja alapuolella pöytä keskellä ja penkit sivuilla. Perällä pikkunen keittiö henkilökunnalle ja siinä vieressä yksi vessakoppi.
Hinta oli 296 € / henkilö ja se sisälsi ihan kaiken. Aamupalat, välipalat, lounaat, rommit, kajakit, snorkkelit, onget, yöt saarilla ja vielä sen, että henkilökunta kalasti meille ruokaa suoraan merestä.
Tällä retkellä porukkaa oli noin 20 henkeä ympäri maailmaa, iältään ehkä 22–60-vuotiaita. Tunnelma oli alusta asti rento, johtu varmasti siitä, että kaikki oli seikkailumielisiä. Kuten asiaan kuuluu. Se on vaan aina ihmettelyn paikka, kuinka ne Aasiassa saa retket toimimaan niin hyvin, vaikka ulkopuolisen silmin se touhu näyttää ihan kaaokselta.


Ennen kuin lähdet – tärkeää tietää!
Tämä retki ei ole luksusta, eikä mikään helppo pakettimatka.
Sähköä ei ole missään. Nettiä ei ole missään. Puhelinta ei voi ladata, ei edes kuvia varten.
Joten matkalaturit mukaan. Mieluusti useampi.Saarilla ei ole palveluita. Tarpeet tehdään ulkovessassa, käydään ulkosuihkussa, juodaan lämmintä vettä ja nukutaan yöt ”ulkona”. Silti…tai ehkä juuri siks – tämä oli unelmien täyttymys 💛 Suosittelen tätä vain repun kanssa reissaajille ja niille, jotka oikeesti haluaa irti kaikesta.
Ja sitten matkaan!
PÄIVÄ 1
Malacory Island
Ensimmäinen pysähdys ja ensimmäinen hetki, kun tajuttiin, että nyt ollaan jossain aivan muualla. Kirkasta vettä, vaaleaa hiekkaa ja vene täynnä ihmisiä, jotka hymyilivät kuin pikkulapset. Tässä vaiheessa puhelin oli vielä kovassa käytössä, koska…no pakkohan nämä hetket on saada ikuistettua! Tietämättä, että pian sillä ei tekis yhtään mitään.
Tällä saarella ”hiekka” oli lähes kokonaan murskautunutta korallia ja se teki kävelemisestä hankalaa. Saari oli yhteydessä toiseen saareen, johon pääsi kävelemällä vettä pitkin. Tänne ei kuitenkaan ollu lupaa mennä jostain syystä.

Culion
Culionilla oli hieman enemmän elämää. Täällä asui muutama paikallinen ja olipa siellä jopa jonkinlainen ”leirintäalue” eli mahdollisuus yöpyä. Mulle jäi käsitys, että jotkut veneretket viettäis yönsä tällä saarella. Täällä oli myös kaks lentopalloverkkoa ja samaan aikaan pari muuta venekuntaa. Yhdessä sitten pelailtiin lentopalloa. Paitsi minä, joka pelkää lyödä sitä palloa. Keskityin siis enemmän tämän pienen saaren rannan tutkiskeluun.


Rhodes Island (1. yö )
Meidän ensimmäinen yö saarilla. Tänne saavuttiin juuri ennen auringonlaskua ja huomasin, että kaikkia vähän jännitti minkälainen seuraavasta yöstä mahtais tulla. Porukka kävi pikaisesti vuorotellen suihkussa (2 ulkosuihkua) ja sitten kapteeni avasi rommipullon, josta maisteltiin samalla kun illallinen valmistui. Höpöteltiin niitä näitä ja opeteltiin tuntemaan toisemme. Laivalla oli kuitenkin aina niin kova meteli, että siellä ei valtavasti pystyny juttelemaan.
Ilallisella oli vaikka ja mitä tarjolla ja kaikissa ruokailuissa huomioitiin aina allergiat ja muut ruokavaliot. 👌
Nukkumassa oltiin jo kymmenen aikaan, koska aamulla klo 5.30 olisi herätys.
Auringon nousun aikaan herättiin ja ensimmäisenä mustaa kahvia nassuun – ai että! Varsinainen aamupala syötiin sitten veneessä, joka starttasi klo 6.30.
Yö tällä saarella jäi ikuisesti mieleen – bambumajoissa uni maistu uskomattoman hyvin, vaikka lämmintä oli 30 asteen kieppeillä läpi yön. Samaa totesi jokainen tästä porukasta.



PÄIVÄ 2
Ditaytayan
Tällä saarella oli vain nopea pysähdys, eikä me itse asiassa menty rantaan ollenkaan. Osa porukasta kyllä kävi, mutta me päätettiin pistää drone matkaan veneeltä. Matkanjohtaja jäi kans veneeseen kalastelemaan ja sai kyllä uskomattoman saaliin! Ainakaan nälkään ei tällä reissulla kuoltaisi 😁


Lacalaca
Täydellinen paratiisisaari – vaikka ensisilmäyksellä se tuntui vaan taas yhdeltä saarelta muiden joukossa🌴
Lacalaca jäi mieleen erityisesti siksi, että siellä oli jopa vähän asutusta ja myös sikoja, jotka kävelivät vapaasti pitkin rantaa. Saarielämää parhaimmillaan ja muistutus siitä, että täällä ollaan vieraina. Lähes kaikilla saarilla oli mahollisuus pelata joko lentopalloa tai koripalloa. Niin täälläkin.
Ja koska lämpötila oli jälleen kolmenkympin paremmalla puolella, tarjoiltiin välihuikaksi kylmähköä olutta! Ai että maistu hyvälle ja kuului myös matkan hintaan.
Lacalacalla vietettiin aikaa yli 2 tuntia ja se meni aivan liian nopeesti. Tänne saarelle oisin jääny paljon pidempään!



Cagdanao
Cagdanao oli pieni saari, jolla ei tietääkseni ollut asutusta. Pysähdyttiin tähän vain noin puoleksi tunniksi ja halukkaat sai mennä saarelle vaikka pelaan sitä jo tutuksi tullutta lentopalloa. Me jäätiin veneen luo snorklailemaan. Tällä saarella oli myös muutama muu venekunta samaan aikaan.

Maroyogroyog Island (2. yö)
Toinen yö saarilla. Nyt tiedettiin jo vähän mitä odottaa.
Maroyogroyog ei ollu ihan yhtä kiva kuin Rhodes, jossa oltiin ensimmäinen yö, mutta tunnelma oli silti kohdillaan. Mökit oli jopa hieman paremmat, koska ne oli vastikään rakennettu.
Taas syötiin hyvin, käytiin ulkosuihkussa, nautittiin vähän rommia, juteltiin niitä näitä, pelattiin Koronaa ja illan päälle laulettiin karaokea! Kyllä. Tälle saarelle tuli sähköä yhdestä aurinkopaneelista ja siitä riitti virtaa myös pariin lamppuun valaisemaan iltaa.
Saarella oli myös yksi jatkojohto, johon 5 ensimmäistä sai puhelimen laturiin. Se vain latasi niin hitaasti, että oli yhtä tyhjän kanssa. Älä siis luota siihen, että saat puhelinta ladattua tällä reissulla 😁
Herätys oli jälleen aamulla 5.30 ja samalla meille selvisi, että itse matkanjohtaja asui täällä. Hänellä oli ihan pieni vauva ja vaimo yhdessä hatarassa bambumajassa.



PÄIVÄ 3 – viimeiset saaret ennen El Nidoa
Tackling Island
Aamupäivän pysähdys. Tässä vaiheessa olo oli jo täysin irti ulkomaailmasta – kellosta ei ollu tietoa, eikä kukaan jaksanu siitä välittää.
Tämän saaren edustalle pysähdyttiin kalastamaan ja snorklailemaan.

Manlihan
Täällä kajakit pääsivät kunnolla käyttöön. Melottiin uskomattoman kirkkaassa vedessä ja osa porukasta rantautui Manlihan autiolle rannalle. Täällä nähtiin myös kilpikonnia ja saatiin taas mahtava kalasaalis.

Calibanbongan
Viimeinen saari ennen El Nidoa. Calibanbonganille ei rantauduttu ollenkaan, pysähdyttiin vain saaren edustalle syömään tämän seikkailun ”viimeinen ateria”.
Yksi matkanjohtajista (Chance) puhalsi aina tähän simpukkaan, kun oli aika palata veneelle ja siitä lähti muuten melkoinen ääni. Kuului varmasti kilometrien päähän.

Haikea fiilis alkoi hiipiä sydämeen – ikimuistoiset 3 päivää ilman sähköä ja nettiä oli tehnyt tehtävänsä. Nyt alkoi tuntua, että en edes halua ihmisten ilmoille. El Nidon härdelli alkoi jo ahdistaa ja olis tehnyt mieli vaan rakentaa maja saarelle ja jäädä vielä hetkeksi…kyllä täältä joskus pois pääsis jonkun veneretken mukana.
Meistä huolehti 9 hengen henkilökunta ja mukana oli myös oma “lääkäri”, mikä toi yllättävää turvaa keskelle ei-mitään. Ruoka oli koko ajan oikeasti hyvää, ei mitään reppureissukompromisseja. Eikä kenelläkään ollut mitään ongelmia vatsan kanssa.
Tämän retken voi muuten tehdä myös toiseen suuntaan, El Nidosta -> Coroniin, mutta meille tämä oli parempi näin päin.
Kolme päivää ilman ulkomaailmaa, mutta enemmän läsnä kuin pitkään aikaan. Tämä ei ollut vain matka. Tämä oli unelmien täyttymys.🧡
Kiitos EL NIDO TOURS
Miltä El Nido näytti 6 vuoden jälkeen? Lue kokemukset täältä !

Vastaa