
2016 Hongkongin nähtävyydet, näkymät ja kokemukset ensikertalaisen silmin Parin Filippiineillä vietetyn viikon jälkeen lensimme Manilasta Hongkongiin, joka oli kotimatkan varrella. Varattiin tänne 3 päivää lomaa ennen Suomeen paluuta. Saavuttiin tänne 7 miljoonan asukkaan tiiviiseen keskukseen lähempänä keskiyötä. Oltiin varattu pikaisesti edellisenä iltana hotelli. Se näytti kuvissa aivan tavallliselta huotellihuoneelta, mutta osoittautui aivan järkyttäväksi vankilaksi. Jokainen…

2014 Bangkokin juna-asemalta alkoi yksi ikimuistoisimmista retkistämme. Lapsilla oli koulusta lomaviikko koska Songran, niinpä lähdettiin kohti Kampodzaa ja sieltä jatkettin Vietnamiin. (Tästä oma postaus) Junamatka Aasiassa on aina ollut meillä haaveissa. Nyt se vihdoin toteutui. Liput ostettiin Bangkokin juna-asemalta Paoy Paetiin – Kampodzan rajalle. Vaan eipä ollut tämä junamatka ihan sellainen kuin oltiin unelmoitu! Matka…

Junamatka hiljaiseen Mui Néen – seikkailua dyyneillä ja kalastajakylän arki Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että edellinen junamatka Bangkokista Kamputzaan ei ollutkaan se viimeinen – vaikka kuinka vannotin etten enään tällä suunnalla junaan lasten kanssa astu – vaan vielä päätettiin ottaa härkää sarvista ja mennä junalla Ho Chi Ministä Phan Thiethiin. Nyt varauduttiin hieman paremmin…

2014 Temppelikaupunki Angkor Watista selvittyämme otimme suunnaksi Vietnamin. Tänne lähdettiin Siam Reapista – reissun teeman mukaisesti yöbussilla. Pyrimme matkustamaan mahdollisimman halvalla aina jos vain aika antaa myöten. Määränpäänä meillä oli Ho Chi Minh City. Entinen Saigon. Tämä bussimatka kesti 15 TUNTIA. Kuskina oli kaksi teinipoikaa ja yöllä pikkuisia hiekkateitä huristellessamme rukoilin vain, että pysyisimme tiellä…

2013 Lokakuisena viikonloppuna suunnattiin Pattayalta Koh Sametin saarelle. Otimme taksin alas Ban Phehen, josta lähti lautta suoraan Sametin saarelle. Taksimatka vei noin 1 tunnin ja lauttamatka vajaa 3 tuntia. Hätäisimmät pääsevät myös speedboatilla, mutta meidän matkabudjetti ei yleensä veny näihin. Koska lokakuun puoliväli ja sadekausi, niin keli on mitä on… Kertomukset Sametin ihanasta valkohiekkaisesta rannasta, rantabaareista…