
2025 Phi Phille saavuttiin Koh Yao Noilta lautalla, matka kesti noin puolitoista tuntia. Ollaan käyty Phi Phillä aiemminkin, joulukuussa 2022 heti koronarajoitusten purun jälkeen ja rakastuttiin saareen silloin täysin. Niinpä nyt olikin todella jännää palata – jotkut paikat ei sytytä enää toistasella kertaa – mutta Phi Phi ei pettänyt nytkään. Syyskuu osoittautui hyväksi ajankohdaksi. Saari…

2023 Uskomaton Cheow Lan Lake Khao Sokin kansallispuistossa – parhaat vinkit 🌴 Khao Sokin kansallispuisto Khao Sokin kansallispuisto Thaimaassa oli paikka, jonne lähdettiin odottaen oikeaa viidakkokokemusta. Tiiätkö – sellaista, jossa ympärillä kuhisee eläimiä ja luonto tuntuu villiltä ja koskemattomalta. Puistosta kerrotaan usein, että täällä on mahdollisuus nähdä esimerkiksi gorilloja tai ainakin isoja ja harvinaisia eläimiä.…

Osa 2: Koh Mak – hiljainen ja helppo paratiisisaari Kaikki tuntevat Koh Changin, mutta harva jatkaa siitä eteenpäin naapurisaari Koh Makille – ja se on ehkä juuri sen suurin etu. Koh Mak näyttää, millaista saarielämä on ilman massaturismia. Kaikki 3 saarta sijaitsevat vierekkäin, silti tunnelma on jokaisella täysin erilainen. Koh Mak on näistä rauhallisin ja…

osa 3. Koh Kood – hiljainen päätös kolmen saaren kierrokselle (Koh Chang –> Koh Mak –> Koh Kood) 🌴 Koh Chang tunnetaan näistä kolmesta parhaiten. Se on vilkkain, monipuolisin ja helpoin. Koh Mak taas on hiljainen, pieni ja lempeä. Koh Kood oli meille tarkoituksella viimeinen – ikään kuin välimuoto. Ajateltiin, että se olisi vähän vilkkaampi…

Osa 1: Koh Chang – vehreä, rosoinen ja monipuolinen Koh Chang on monelle se ensimmäinen nimi, kun puhutaan Itä-Thaimaan saarista. Se on iso, vihreä ja paikoin aika villi. Käytiin täällä ekan kerran noin 10 vuotta sitten ja muistin paikan jotenkin pehmeämpänä ja rauhallisempana. Nyt palatessa fiilis oli vähän erilainen, mutta ei huonolla tavalla. Koh Chang…