Adam’s Peak – miksi lähdettiin keskellä yötä vuorelle Sri Lankassa

Luin Adam´s Peakista joskus toisen matkailijan blogista ja myöhemmin kysyin somessa eräältä, jota seuraan ja joka oli ollu Sri Lankassa pidempään, että mitkä jutut siellä on oikeesti must do. Siitä se sitten jäi. Ajatus yövaelluksesta, tuhansista portaista ja auringonnoususta vuoren huipulla alkoi pyöriä päässä, eikä päästänyt enää irti. Tuli sellanen olo, että jos kerran ollaan Sri Lankassa, niin tänne on pakko päästä. Ja jälkikäteen ajateltuna – hyvä niin. 🤭

Suoraan Colombon lentokentältä ajettiin Nallathaniaan, koska seuraavana yönä alkaisi kiipeäminen Adams Peakin huipulle. Matka kesti n. 5 tuntia ja mentiin kyllä niin pientä kuoppasta hiekkatietä, että epäiltiin voiko tämä olla oikea. Suresh pysähtyi pariin kertaan kysymään vastaantulijoilta, että ollaanko oikealla tiellä ja vastaus oli aina kyllä – tämä oli PÄÄTIE NALLATHANIAN KYLÄÄN!

Reitti vuorelle lähtee Nallathanian pienestä kylästä ja me yövyttiin Hugging Clouds -hotellissa, joka oli ihan reitin alkupään lähellä. Nallathania on sesongin ulkopuolella ihan kuollut kylä, eikä nähty täällä ketään muita. Myös ne muutama ravintola ja kauppa näytti olevan kiinni.

Illalla mentiin nukkumaan jo viiden aikaan, koska lennon jäljiltä simahdettiin käytännössä saman tien. Se oli täydellinen ajoitus, sillä kello 2 yöllä opas koputti oveen ja oli aika lähteä. Opas varattiin suoraan hotellilta. Ja se maksoi n. 17€ kahdelta.

Ulkona oli pilkkopimeää, kun lähdettiin. Meidän matkaa siivitti täysikuu, joka valaisi vuoren ympärillä leijuvaa usvaa ja maisema oli yhtä aikaa vähän pelottava ja käsittämättömän kaunis. Taskulamput valaisi vain seuraavat askeleet ja muu maailma katosi kokonaan. Vaikka ei matkalla kyllä näkyny kuin ehkä 6 muuta meidän lisäks.

Nousu otti jalkoihin jo alkuvaiheessa. Reitti on pitkä, portaita on tuhansia ja nousu on jatkuvaa. Itse jaksoin yllättävän hyvin, mutta ystävä meinasi luovuttaa kymmeniä kertoja. Tämä vaellus vaatii oikeasti kuntoa ja sitkeyttä, koska lähes koko matka kiivetään portaita. Kuvassa huippu jo vähän näkyvissä ja ollaan menossa puolivälissä.

Nousuun meni noin neljä tuntia ja me ehdittiin huipulle just auringonnousuun. Aurinkoa ei kuitenkaan nähty – pilvet ja usva peitti kaiken. Silti näky oli upea. Se tunne, kun seisot huipulla, hengitys höyryää ja koko maailma on pilvien peitossa…se oli unohtumatonta. 🥹

Kysyin oppaaltamme matkalla, että montako kertaa viikossa hän tänne kiipeää ja vastaus oli pari kertaa. HUH! Arvostan!

Yöllä muuten saattaa olla todella kylmä, joten varaa lämmintä vaatetta mukaan. Ja alkumatkasta löytyy muutama kioski, joista saa jotain pientä syötävää, mutta nämä ei välttämättä ole aina auki. Meille ihana nainen hotellilta teki kolmioleivät mukaan matkalle.

Alas meno tuntui melkein pahemmalta kuin nousu. Jalat alkoivat jumittaa ja polvet huusi armoa. Alamäki vei jopa pidempään. Hotellille saavuttiin väsyneinä, mutta niin tyytyväisinä. ME TEHTIIN SE!

Sitten suoraan suihkuun ja aamupalalle, nopea hengähdys ja Sureshin kyydillä matkaan kohti Tangallea. 🌴